Elämän leipä jokaiselle -työ
Elämän Leipä Jokaiselle, ELJ-työ syntyi vuonna 2011 vahvan hengellisen kokemuksen kautta. Toiminnan perustaja Jouni Törmänen oli matkalla Israelissa ja vieraillessaan Eliaan luolassa rukoilemassa Jumala laski työn hänen sydämelleen.
Elämän Leipä Jokaiselle on yksi Mäntsälän helluntaiseurakunnan työmuodoista. Avustustyömme on vuosi vuodelta laajentunut ja kasvanut huono-osaisuuden lisääntyessä ja kasvupaineemme ovat suuret.
Tavoitteenamme on auttaa kaikin mahdollisin keinoin.
Toimintamme tarkoitus on hankkia ylijäämätuotantoa elintarviketeollisuudelta, tukkukaupoilta, maahantuojilta, leipomoilta, kauppiailta sekä muilta vastaavilta toimijoilta ja jakaa se mm. lapsiperheille, eläkeläisille, työttömille, opiskelijoille, syrjäytyneille, ylivelkaantuneille, elämän kriisejä läpi käyville… – kaikille avun tarpeessa oleville henkilöön katsomatta. Tavoitteenamme on, että avun tarve ja apu kohtaisivat.
Työmme tavoittaa noin 6500 taloutta viikossa.
Keskiviikkoisin järjestettävässä ruokailu- ja avustustapahtumassa vierailee viikottain n. 700 ihmistä. Tämän lisäksi keskusvarastoltamme haetaan ruoka-apua eteenpäin jaettavaksi Suomeen ja ulkomaille useisiin eri kohteisiin. Tavoitamme viikottain mm. useita satoja erityisen avun tarpeessa olevia lapsiperheitä.
Saamme ruokaa n. 11,2 miljoonaa kiloa vuodessa eteenpäin jaettavaksi.
Ruoan noutoa varten käytössämme on kolme kylmäkuljetuskuorma-autoa.
Avustuskohteitamme on useissa eri maissa.
Ruokaa ja muuta lahjoitustavaraa jaetaan useisiin eri kohteisiin kotimaassamme. Tämän lisäksi keskusvarastoltamme noudettua ruokaa jaetaan myös viikottain Viroon, Latviaan, Liettuaan, Romaniaan, Bulgariaan ja Ukrainaan apua tarvitseville. Aiemmin ruoka-apua on noudettu ja toimitettu varastoltamme myös Venäjälle.
Noin 100 eri seurakuntaa ja yhteisöä noutaa keskusvarastoltamme ruokaa eteenpäin jaettavaksi.
Monet seurakunnat ja eri yhteisöt Suomessa ja ulkomailla noutavat varastoltamme ruokaa omiin jakotilaisuuksiinsa.
Haluamme aktivoida ja työllistää työttömiä ja antaa sosiaalisia virikkeitä vapaaehtoistoiminnan kautta.
Tällä hetkellä vapaaehtoisia on 60 henkilöä – osa entisiä kiitollisia asiakkaitamme.
Autamme mm. Mäntsälän alueella asuvia maahanmuuttajia, joista osa apua saaneista auttaa nykyään vapaaehtoistyössämme.
Osallistumme ilmastotalkoisiin.
Toiminta pyörii lahjoitusvaroin.
Toimintamme rahoitetaan yksityisten ihmisten ja yritysten rahalahjoituksilla ja ruokaa hakevien seurakuntien ja yhteisöjen maksamilla lahjoituksilla.
Kuukausittaiset juoksevat kulumme ovat tällä hetkellä n. 22.000 euroa/kk. Menot koostuvat 600 m2 varastomme vuokrasta, polttoainekuluista, sekä sähkö- vesi- ja vakuutusmaksuista.
Toiminta on vuosien myötä kasvanut suureksi.
Avustustyömme on vuosi vuodelta laajentunut ja kasvanut huono-osaisuuden muun avuntarpeen lisääntyessä ja kasvupaineemme ovat suuret.
Tule mukaan auttamaan!